Uutiset

Padelin EM-kisat 2019

11.11.2019, tarja


Suomen miesten ja naisten maajoukkueet osallistuivat padelin Euroopan mestaruuskilpailuihin viime viikolla Lissabonissa.

Miesten kilpailuissa oli mukana yhteensä 15 maata. Suomen miesten joukkueen kanssa samassa alkulohkossa olivat Portugali, Irlanti ja Sveitsi. Lohkon selkeä ykkössuosikki, Portugali, eteni odotetusti helppoon lohkovoittoon. Suomen tavoitteena oli lohkon kakkossija ja siten yltäminen puolivälieriin. Sveitsi-ottelussa Suomen pojat eivät olleet valitettavasti terävimmällään ja hävisivät otteluin 1-2. Lohkon kolmosija varmistui helpolla 3-0 voitolla Irlannista.

Miesten joukkue jatkoi taistelua ”alakaaviossa” sijoista 9-15, jossa se suoriutui loistavasti kaataen Norjan, Kroatian ja Saksan.

Lopullinen sijoitus oli viime kisojen tapaan 9.

Naisten kilpailuissa oli mukana yhteensä 11 maata. Suomen naiset arvottiin samaan lohkoon Puolan, Ruotsin ja Tanskan kanssa.

Ruotsi oli etukäteisarvion mukaisesti nelikon vahvin maa. Suomi pelasi tiukat ottelut Puolan ja Tanskan kanssa. Tanska kaatui otteluvoitoin 2-1, mutta Puola osoittautui vahvemmaksi voitoin 1-2.

Jatko-otteluissa Suomi voitti sekä Saksan että Tanskan toistamiseen 2-1 ja pääsi tuulettamaan kisojen 7. sijaa.

Sekä miesten että naisten sarjojen sijoitukset olivat samat. Vahvin maa oli Espanja, Portugali tuli toiseksi ja pronssia juhlivat sinikeltaiset naapurimme.

ÅLK-padelia kisoissa edustivat Jenniina Viikari, Axel Waris ja Olli Marjamäki. Tennis-ja elämänoppinsa ÅLK:ssa saanut, henkisesti turkulainen, Max Sjövall toimi suomen miesten joukkueen pelaajakapteenina.

Suomen padelliiton nettisivut